Leikkaukseen valmistautuminen (koira) esim. kastraatio/sterilaatio

  • Ruokapaasto 8-10 tuntia, vettä vapaasti tarjolla.
  • Ennen klinikalle tuloa hyvä ulkoilutus, jotta koira pääsee tekemään tarpeensa
  • Koira tuodaan klinikalle mielellään tukevassa kaulapannassa ja hihnassa. 
  • Koira jää yleensä klinikalle operaation + heräämisen ajaksi, yleensä noin 2-4 tunniksi. Nukkuvana emme lemmikkiä päästä koskaan kotiin, vaan haluamme aina seurata että heräämisvaihe sujuu normaalisti. Tästä syystä myös pyrimme välttämään nukutustoimenpiteitä myöhään iltapäivällä tai illalla. 
  • Kotimatkalle on hyvä varata peittoja ja/tai pyyhkeitä lämmikkeeksi ja suojaamaan mahdollisilta "vahingoilta" leikkauksen jälkeen
  • Ruokaa ja vettä saa antaa leikkauksen jälkeen kun potilas on täysin hereillä
  • Leikkauspäivän iltana potilaan vointia tulee seurata kotona
  • Sterilaatioleikkaukselle sopiva ajankohta on kun juoksusta on kulunut noin 2 kk. Mitä nuorempana leikkaus tehdään, sitä paremmin se ennaltaehkäisee nisäkasvaimia.

Leikkaukseen valmistautuminen (kissa) esim. kastraatio/sterilaatio

  • Kissan paino on hyvä olla noin 2 kg leikkaushetkellä, varsinaista ikärajaa ei ole. Mikäli kissasi alkaa merkkailemaan/mouruamaan tätä ennen, otathan yhteyttä klinikalle, keskustellaan leikkauksesta erikseen.
  • Ruokapaasto ennen leikkausta 6-8 h, vettä vapaasti tarjolla.
  • Kissa tuodaan klinikalle mielellään tukevassa kantokopassa (voitte kysyä klinikalta koppaa lainaan mikäli Teillä ei  ole omaa)
  • Kissa jää klinikalle leikkauksen + heräämisvaiheen ajaksi yleensä noin 1-2 tunniksi. Nukkuvana emme lemmikkiä päästä koskaan kotiin, vaan haluamme aina seurata että heräämisvaihe sujuu normaalisti. Tästä syystä myös pyrimme välttämään nukutustoimenpiteitä myöhään iltapäivällä tai illalla. 
  • Ruokaa ja vettä saa tarjota kun kissa täysin hereillä
  • Leikkauspäivän iltana potilaan vointia tulee seurailla ja kissa pidetään sisällä vähintään vuorokauden ajan leikkauksen jälkeen